
(c) Ram.
Suomenhevosia laiduntamassa, tallirakennus auringonvalossa, laadukas maneesi ratsastamista varten.. sellaiset ovat näkymät Karhukorvessa. Talli sijaitsee Suomen Lapissa, tarkemmin sanottuna Kittilässä Hanhimaan kylän kupeessa. Täällä päin Kittilää ei juurikaan ihmisiä asustele, joten harvoin saamme vieraaksemme muita kuin naapurin karanneita poroja. Se onkin yksi etu - hevoset saavat olla rauhassa, ja tervehtivät harvoja vieraita iloisella hirnunnalla.

(c) sussu
Karhukorven tallipihaan pääsee ajamalla mutkikasta, kuusipuilla reunustettua hiekkatietä. Hiekkatien päässä avautuu kaunis näky - kaksi tallirakennusta, laitumia, tarhoja, kenttä sekä maneesi. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy varmasti kahteen, hieman toisistaan etäällä oleviin punertaviksi maalattuihin tallirakennuksiin. Niistä toinen oli ennen pienempi, mutta siihen rakennettiin lisäsiipi, ja se korjattiin. Toinen tallirakennus rakennettiin vasta minun ostettuani tontti. Tallirakennusten sisällä on turvallista, siistiä ja mukavaa. Käytävän kummallakin puolen on karsinoita, joiden ovet on helppo liu'uttaa auki ja kiinni. Ovessa riippuu aina ainakin laatta, jossa lukee hevosen nimi ja muutamia tietoja siitä. Satulahuone on kummassakin tallissa käytävän päässä, ja se on molemmissa melko suurikokoinen. Seinällä roikkuu satuloita, riimuja, riimunaruja sekä suitsia. Myös harjapakit löytyvät siistiltä riviltä satulahuoneen hyllyiltä. Karsinoissa taas on melko moderni varustus, ja niistä löytyy rehukipot sekä juoma-automaatit. Hevosia on helppo tuoda talliin ja viedä sieltä ulos, ja myös karvaiset ystävämme viihtyvät kodeissaan mainiosti. Muut varastot, kuten rehuvarasto, tarvikevarasto ja lantala sijaitsevat tallin kupeessa. Lähistöllä on myös pienehkö järvi, joka voitaisiin luokitella lammeksikin. Se ei ole kovinkaan syvä ja hevoset eivät pääse helposti sinne karkaamaan.
Maneesi ja kenttä ovat kumpikin edustuskunnossa. Maneesista löytyy valaistus, ja siellä on talvellakin lämmin ratsastaa. Maneesi on sen verran suuri, että sinne mahtuu yhtä aikaa hyppäämään hevosella ja toisella puolella ratsastamaan koulua. Maneesista löytyy myös katsomo kilpailuja varten. Kenttä on hyvässä kunnossa sekin, ja hiekka on aidoitettu valkoisin aidoin. Portti on helppo avata myös selästä käsin, ja kentälle mahtuu yhtä aikaa ratsastamaan monta ratsukkoa. Kentällä ei ole katsomoa, mutta sen reunoille mahtuu monen monta ihmistä kilpailevien ratsukoiden suorituksia seuraamaan.
Talli oli alunperin käytössä kauan aikaa sitten, joten päärakennuskin on melko vanha ja siltä löytyy historiaa monien vuosien takaa. Osa nykyaikaistetun maalaistalon kalustuksesta onkin jätetty vanhahtavaksi kunnioittaen talon entisiä asukkaita. Päärakennus on kaksi kerroksinen ja sen seiniltä löytää useita tauluja ja valokuvia hevosista. Huoneita on monta, ja suurin niistä on eräänlainen sali, jonne on jätetty vanha piano sekä muutamia tuoleja entisten aikojen peruilta. Päärakennuksesta löytyy keittiö, wc- ja peseytymistilat, makuuhuoneita, olohuone, sali sekä toimisto, jonka seinustalla kohoaa vitriini, joka toimii palkintokaappina. Varsinkin salin seiniltä löytyy myös taidetauluja entisten asukkaiden hevosista. Yksi syy, miksi ostin tontin, on se, että hekin pitivät aikoinaan suomenhevosia, mikä on hyvin mukava asia.

(c) Ram.
Tarhoja ja laitumia löytyy Karhukorvesta lukuisia. Ne ovat kaikki hyvin aidattuja ja suomenhevosilla on turvallista olla tarhoissa sekä laitumilla. Niistä löytyvät myös juoma-astiat, ja tarhoihin tuodaan heinää joskus kärräämällä. Portit on helppo sulkea ja avata, ja useimmat hevoset on helppo noutaa tarhoista ja laitumilta, mutta tämä riippuu täysin hevosesta.. suurimmat laitumet ulottuvat pitkälle tallien taakse, ja niillä laiduntavatkin yleensä tammat varsoineen. Hevosia voi ihailla myös tieltä päin, sillä yksi hiekkatie mutkittelee vähän matkan päästä yhdestä suuresta laitumesta.
Tallilla on oikein hyvät olot, ja sen miljöössä ihan silmä lepää, myös talvisin lumen laskeutuessa kuusten oksille ja kuuratessa tämän Suomen sydämessä sijaitsevan tallin. Karhukorvessa hevoset viihtyvät, ja niin myös siellä hevosten kanssa puuhailevat ihmisetkin.